Kirjaudu tai rekisteröidy
Sastamalan Opiston soitinrakennuskurssin opettaja Marko Aho matkusti keväällä 2025 vihreän matkustamisen keinoin Erasmus+ -akkreditoinnin mahdollistamalle liikkuvuusjaksolle Norjan Mossiin työnvarjostukseen harmonikanrakentaja Olav Bergflødtin verstaalle.
Harmonikalla on Suomessa takanaan loistava tulevaisuus. Viimeinen harmonikkatehdas Kouvolassa lopetti jo viime vuosituhannen lopussa, ja muutama yritteliäs pienempi rakentaja on viimeistä myöden luovuttanut. Kun kansa aikoinaan kerääntyi TV:n ääreen jännittämään Kultaisen harmonikan voittajaa, on koko kisaa isännöinyt Satahäme Soi -festivaali enää vain haalistuva muisto. Harmonikka-instituutti Ikaalisissa on menettänyt viimeisenkin julkisen rahoitusroposensa, ja Ikaalisten Käsi-ja Taideteollisuusoppilaitos on jo vuosia sitten joutunut uhraamaan harmonikanrakennuslinjansa digilinjojen tieltä. Harmonikka ei ole enää koko kansan suosikkisoitin…mutta, harmonikka ei siltikään suostu kuolemaan. Se on vain muuttunut yhdeksi soittimeksi muiden joukossa. Sillä on edelleen ystävänsä, ja harmonikkoja myös rakennetaan – Sastamalan Opistossa! Allekirjoittaneen johdolla!
Kun tilanne on tämä, on harmonikanrakennusta koskevan tietotaidon kokoaminen ja vaaliminen kulttuurityötä. Tämä ajatus johtotähtenäni järjestin Erasmus+ -vaihdon Norjan Mossiin pohjoismaiden viimeisen ammattimaisen harmonikanrakentajan oppiin. Olav Bergflødt on rakentanut diatonisia harmonikkoja Mossin verstaassaan 1990-luvulta lähtien, ja nyt, eläkeikään ehdittyään, Bergflødt on ajamassa alas yritystään ja palvelee vielä viimeisiä asiakkaitaan. Vierailulla oli siis kiire.
Vierailu organisoitiin nopealla aikataululla ja sittenkin vähäiseksi jääneellä valmistelulla. Vierailua edelsi melko vähäisen informaation ja yhteydenpidon alustus, ja koko ajan takaraivossa kummitteli ajatus ’mitä jos’ – kyseessähän oli pieni yritys. Tämän jälkeen olikin helpottavaa huomata perille saavuttuani, että isäntä ja vieras olivat ensi hetkestä lähtien samalla aaltopituudella, ja että käsillä oli kaikki ainekset erittäin onnistuneeksi Erasmus+ -vierailuksi. Ajoitus isännän eläköitymisen suhteen oli juuri oikea: nyt ei ollut enää tarvetta pantata tietoa kilpailun pelossa, vaan päinvastoin, nyt sitä selvästikin oli tarve levittää, kun kerran vastapuolella oli kiinnostusta kuunnella.
Bergflødtin sekainen työpaja oli itse asiassa täysin tyypillinen yhden miehen soitinrakennusverstas. Käsityöalan pienet liikevaihdot heijastuvat puitteisiin vääjäämättä.
…mutta mestarin tuotteet olivat puhdasta luksusta, ’hi end’ kuten sanotaan.
Päivien aikana ehdimme puhua halki ensinnäkin harmonikanrakennusbisneksen ja Pohjoismaisen harmonikka-skenen. Keskusteluissa hahmottui pienen soitinrakennusyrittäjän kohtaamat lainalaisuudet. Erottautuminen on välttämätöntä: on keksittävä jotain, mitä kilpailijat eivät voisi tarjota. Bergflødtin harmonikat olivat korkeinta mahdollista laatua, mutta vielä merkityksellisempää oli niiden muotokieli ja erikoinen design. Asian toteaminen antoi rohkaisua siihen, että omaleimaisuutta ei olisi syytä karttaa myös omissa tekemisissänikään. Myös hinnoittelussa Bergflødtin kannusti rohkeuteen.
Ehkä opettajuuteni kannalta oleellisempia olivat Bergflødtin tekniset innovaatiot sekä itse harmonikoissa että tekotavoissa. Myös harmonikan virityksestä, tuosta myyttisestä salatieteestä, opin jälleen jotain uutta. Oppimaani olisi suoraan hyödynnettävissä Sastamalan Opiston soitinrakennuskurssilla. Koska Bergflødtilla itselläänkin oli kokemusta myös opettamisesta, keskustelumme sivusi tavan takaa myös tätä puolta. Huomasin kuitenkin, että opettajana kokeneen, mutta itseoppineen Bergflødtin ja minun, vastikään ammatillisen opettajan koulutuksen saaneen opettajan näkemykset olivat joissain suhteissa eri linjoilla, joten tässä kohtaa emme menneet syntyihin syviin.
Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin Bergflødtin jakamat tiedot kriittisen tarpeellisten harmonikan osien ja tarvikkeiden saatavuudesta. Harmonikan suosion hiipuminen on heijastunut harmillisesti harmonikan rakentamisessa tarvittavien osien ja materiaalien verrattain huonoon saatavuuteen. Jopa niin huonoon, että tästä voi hyvinkin muodostua suomalaiselle rakentajalle ylipääsemätön este. Näiden osien ja tarvikkeiden kaupan keskuspaikka on Italia. Maailmantilanteen kiristyessä ja Euroopan Unionin hajaantuessa hankala tilanne voi edelleen hankaloitua. Joka tapauksessa Bergflødt jakoi monta hyvää vinkkiä siitä, kuinka tavallista rautakauppatavaraakin voi soveltaa harmonikan rakentamisessa.
Hyvin mielenkiintoinen oli vierailu naapurikaupungissa asuvan paikallisen kulttuurivaikuttajan luo. Paljastui mielenkiintoinen kuvio. Mossissa on aiemmin toiminut yksityinen soitinrakennuskoulu, ja juuri siellä myös Bergflødt on hankkinut oppinsa toimittuaan ensin vuosia matkaoppaana. Koulu lopetti toimintansa syystä tai toisesta jo yli vuosikymmen sitten, mutta nyt koulua ollaan virittelemässä toimintaan uudelleen – tosin avoimeksi kysymykseksi jäi, mikä on aikataulu. Joka tapauksessa mikäli koulu vielä nousee tuhkasta, on Sastamalan Opistolla sinne linkki. Odotan myös henkilökohtaisesti jännityksellä mahdollista kutsua kouluun liittyvään vuosittaiseen seminaariin.
Vierailimme myös paikallisen kitaranrakentajan verstaalla. Bergflødt oli aiemmin jakanut verstaan kyseisen rakentajan kanssa, mutta kyseinen verstas tuhoutui tulipalossa, jonka jälkeen verstaat eriytyivät. Vierailu oli mielenkiintoinen vaikkakin ulkona tämänkertaisen vierailuni fokuksesta.
Vielä eräänä mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon Mossissa toiminut yhdistysmuotoinen ’Maker Space’, jossa ilmeisesti oli jäsenten käytettävissä koko joukko digitaalisia valmistustekniikoita. Valitettavasti aikatauluni ei sallinut tarkempaa perehtymistä tähän yllätykseen.
Aikatauluni salli myös kaksi tehokasta museokäyntiä Oslossa: Valtion taidemuseoon saapumispäivänä, ja Fram / Kon-Tiki -museoon lähtöpäivänä. Myös Oslon keskustaan ehdin tutustua pinnallisesti matkani varrella. Itse Moss oli ilmeisesti tyypillinen Norjalainen pikkukaupunki. Kaikki oli siistiä, viihtyisää ja turvallista, ja kaikki oli suomalaisittain kallista. Moss sijaitsi vuonon rannalla, ja ehdin häthätää kävellä yhtenä kauniina iltapäivänä vuonon rantaa isäntäni osoittamaa reittiä pitkin. Norjalaiset ovat ulkoilukansaa, ja ulkoilijoita riitti tuonakin keväisenä iltapäivänä.
Vierailuni oli siis yhteenvetona lyhyt ja hedelmällinen. Sain mitä lähdin hakemaan, hyödytin itseäni ja Sastamalan Opistoa. Ehkä jatkoakin seuraa.
Kuvat ja teksti: Marko Aho