Hankkeet

Sastamalan Opisto on aktiivisesti mukana kansallisessa ja kansainvälisessä hanketyössä ja keskittyy hyvien käytäntöjen vaihtamiseen. Hanketyön avulla opisto voi kehittää uusia ja innovatiivisia toimintatapoja, sekä lisätä alueellista ja kansainvälistä yhteistyötä. Opisto pyrkii hankerahoituksella toteutettavilla toiminnoilla muun kehitystyön ohessa edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Opisto esimerkiksi kehittää aikuisten taitojen ja osaamisen tunnistamista kansainvälisissä Erasmus+ -hankkeissa.

Kaiken aikuiskoulutuksen kehitys- ja innovaatiotyön lisäksi haetaan hankkeita, jotka edistävät koulutuksen ja kulttuurin saavutettavuutta, sekä sivistyksellistä tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja demokratiaa.

Kansainväliset hankkeet

Sastamalan Opisto kehittää aikuisten taitojen ja osaamisen tunnistamista kansainvälisissä Erasmus+ -hankkeissa. Opiston päätoimisen henkilöstön, tuntiopettajien ja myös aikuisopiskelijoiden on mahdollista lähteä kartuttamaan osaamistaan kansainväliseen vaihtoon eri puolille Eurooppaa opiston saaman Erasmus+ -akkreditointirahoituksen turvin. 

Erasmus+ -akkreditointituella vuosien 2020-2027 aikana mahdollistetaan päätoimisen henkilökunnan, tuntiopettajien ja aikuisopiskelijoiden opintomatkat ulkomailla. Kohderyhmänä osassa opiskelijaliikkuvuuksista ovat henkilöt, joilla on psyykkisen, fyysisen, sosiaalisen ja tai taloudellisen tilanteensa takia muita vaikeampi päästä kansainvälistymään ja matkustamaan.

Sastamalan Opistolle on myönnetty Erasmus+ akkreditointi ajalle 1.3.2021-31.12.2027.

Kansalliset hankkeet

Priima tulevaisuus

Sastamalan Opisto on myös kumppanina Priima tulevaisuus -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on ravistella totuttuja ajatus- ja toimintamalleja opistotyössä, ennakoida tulevaisuuden osaamistarpeita ja oppia kehittämään opetustarjontaa niiden mukaisesti. Priima tulevaisuus -hanke luo pohjaa ennakoivalle, oppivalle ja yhteisölliselle toimintakulttuurille ja vahvistaa samalla eri henkilöstöryhmien yhteistyötä alueellamme. Hanke järjestää asiantuntijaluentojen sarjan, joka valottaa vapaan sivistystyön tulevaisuutta eri näkökulmista. Teemoja syvennetään henkilöstöryhmäkohtaisissa työpaja- ja koulutuspäivissä. Hankkeen teemoja ovat 1) Tekoälyn hyödyntäminen, 2) Tulevaisuuden osaamistarpeet ja innovaatio-osaaminen, 3) Työelämätaidot ja 4) Johtamisosaaminen. Hanke on Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta. Hanketta koordinoi Valkeakoski-opisto, ja siinä ovat mukana Ahjolan kansalaisopisto, Oriveden seudun kansalaisopisto, Pirkan opisto, Sastamalan Opisto ja Tampereen seudun työväenopisto. Hankkeen toiminta-aika päättyy 30.6.2026.