Työnvarjostusjaksolla saksalaisessa soitinrakennuskoulussa Markneukirchenissä

Sastamalan Opiston soitinrakennuskurssin opettaja Marko Aho matkusti syksyllä 2024 Erasmus+ -akkreditointituen avulla työnvarjostusjaksolle Saksan Markneukircheniin.

Tausta ja vierailukohde

Erasmus+ -vaihtoni Westshächsische Hochschulen Der Studiengang Musikinstrumentenbau Markneukirchen -kouluun toteutui edellisenä keväänä alkaneen suunnittelun päätteeksi lokakuussa 2024. Vierailuni oli itse asiassa minulle henkilökohtaisesti jo kolmas vierailu tuolle seudulle, jota kutsutaan Saksassa nimellä ’Musikvinkel’ – musiikkikulma. Aiemmat kaksi vierailuni tapahtuivat peräkkäin jo miltei vuosikymmen sitten suorittaessani omia soitinrakennus-artesaaniopintojani. Silloinkin pääsin vilkaisemaan sisälle Villa Merziin – soitinrakennuskoulun toimitiloina toimivaan jugend-palatsiin, mutta silloin vielä tutustumiseni ei edennyt sen pidemmälle. Ajatus jäi kuitenkin itämään, ja kun vuosikymmentä myöhemmin näin tilaisuuden tarjoutuvan, siihen oli helppo tarttua. Koulussa opetetaan jousi- ja kielisoitinten käsityölähtöistä valmistusta, ja näin substanssinsa puolesta koulun anti olisi omiaan hyödyttämään Sastamalan Opiston soitinrakennuskurssin kehittämistä.

Vogtlandin alue itäisimmässä Saksassa ja Tsekissä on kuuluisa muun muassa aikoinaan valtavasta soitinrakennusteollisuudestaan. Alueella on valmistettu teollisesti kielisoittimia, jousisoittimia ja puhaltimia jo kahdensadan vuoden ajan, ja sinne on kehittynyt maiden rajat ylittänyt alihankkijoiden ekosysteemi. Edelleenkin molemmin puolin rajaa löytyy lukuisia alan pienempiä ja suurempia yrityksiä ja oppilaitoksia, vaikkakin sosialistiblokin kaatuminen ja alueen suhteellinen taloudellinen jälkeenjääneisyys sekä pääoman puute ovat verottaneet  soitinrakennusteollisuutta enemmänkin pienteollisuudeksi.

Vierailun kulku

Vierailua keväällä suunnitellessani konsultoin aluksi Sastamalan Opiston Erasmus+ -koordinaattoria. Minulle kerrottiin, mitä mahdollisuuksia Erasmus+ -ohjelmassa oli tarjolla opiston tuntiopettajille, mitä vierailut vaatisivat, ja minkälaisen avustuksen tällaiseen olisi mahdollista saada. Päädyin suunnittelemaan viikon matkaa. Kun opistolta oli näytetty alustavasti vihreää valoa, otin yhteyttä soitinrakennuskoulun henkilöstön edustajaan, jonka muistin tavanneeni kymmenen vuotta aiemmin. Hän muisti kuin muistikin minut, ja käänsi minut laitoksen johtajan puoleen. Pian selvisi, että matka onnistuu, pidimme johtajan prof. Hannes Vereecken kanssa videoneuvottelun, jossa vaihdoimme ajatuksia vierailuni sisällöstä, ja löimme lukkoon ajankohdan seuraavaan syksyyn. Valitsin menomatkaksi vihreän vaihtoehdon ja paluumatkaksi lennon. Majoituksen valitsin oppilaitoksen sihteerin suosituksen perusteella.

Kesän mittaan olin yhteyksissä tutorikseni osoitetun opettajan, Mohammad Shakharin kanssa, ja suunnittelimme muun muassa workshopini tiedottamisesta opiskelijoille, materiaalitarpeista sekä muusta. Lähetin edeltä käsin kantelepiirustuksen sekä kirjoittamani kanteleenrakennusoppaan.

Liikkuvuusjaksolla vietin viisi päivää oppilaitoksessa ja kolme matkalla. Menomatkani eteni aluksi Turusta Tukholmaan laivalla, sen jälkeen Tukholmasta yöjunalla Dresdeniin, ja Dresdenistä paikallisjunalla Plaueniin. Vaikka painotin selviäväni vallan hyvin omatoimisesti, minua varten organisoitiin nouto Plauenista. Tutorini otti minut saman tien siipiensä alle.

Majoituksekseni olin valinnut kansanomaisen Zum Berghof -majatalon. Aamut alkoivat emännän valmistamalla aamupalalla ja illat loppuivat olueeseen alakerran tavernassa. Zum Berghof sijaitsi lähellä koulua, jonka itse asiassa näki ikkunasta. Ikkunasta avautuivat hienot näköalat yli Markneukirchenin, joka on todellakin pikkukaupunki sanan varsinaisessa merkityksessä.

Sunnuntaina vierailin läheisessä Klingenthalissa, missä olin majaillut edellisellä vierailullani vuosikymmen aiemmin. Mikään ei näyttänyt siellä muuttuneen. Maanantai-aamuna alkoi job shadowing -viikkoni koululla.

Oppilaitoksessa

Viikko alkoi henkilökunnan aamukahvin merkeissä – tämä oli joka-aamuinen rutiini, jolla laitoksen pieni henkilökunta hoiti arkiset tiedotukset. Vakituista henkilöstöä oli kuusi, kaksi professoria, sihteeri, laitehuoltaja, kirjastonhoitaja ja päätoiminen tuntiopettaja joka toimi myös tutorinani. Näiden lisäksi tulivat sivutoimiset tuntiopettajat, jotka kävivät opettamassa omaa osaamisaluettaan muutaman viikkotunnin ajan. Minua ohjeistettiin siten, että koska kaikki talossa oli melko epäformaalia, saisin oikeastaan pyöriä talossa siten kuin parhaaksi näin, jututtaa oppilaita ja opettajia mieleni mukaan.

Näin teinkin, ja viikon lopulla olin viettänyt juttutuokion melkeinpä kaikkien oppilaiden ja tuntiopettajien kanssa. Nämä epäformaalit keskustelut olivat äärimmäisen antoisia ja informatiivisia. Opin paljon uutta soitinten valmistuksesta, mutta myös bisneksestä. Ilmeni, että opetus ja puitteet olivat koululla huippuluokkaa, mutta myös että oppilailta vaadittiin paljon. Käytännössä opintojen ohella ei opiskelijoiden elämään paljon muuta mahtuisi. Kyseessä oli ammattikorkeakoulutus, ja opiskelijat olivat saavuttaneet soitinrakennuksen perustaidot jo ammattikoulussa. Maanantaina kävin kuuntelemassa professori Vereecken ensimmäiselle vuosikurssille suunnatun luennon, jossa hän varsin realistiseen tapaan puhui motivaatiotekijöistä ja alan vaatimuksista. Hätkähdyttävää oli hänen kehotuksestaan laskea yhden ihmisen työuraan sisältyvä viikkomäärä – hämmästyttävän pieni – ja verrata sitä siihen kuinka nopeasti viikot elämässä kuluvat.

Mohammad Shakhar ja oppilaansa jaetussa verstashuoneessaan

Koska vaatimustaso koulussa oli kova, ja koulutukseen – ja miksei myöskin alalle – sopivaa oppilasmateriaalia saattaa näin ollen olla vain rajallinen määrä, oli koulun yksi pullonkaula hakijoiden riittävä määrä. Asia oli hyvin tiedostettu, ja sitä silmällä pitäen oli ryhdytty toimenpiteisiin. Myös Suomen potentiaalisista opiskelijoista oltiin kiinnostuneita. Eräs toimenpide oli kokeilu, jossa oppilaaksi oli otettu yksi ammattikoulutusta vailla oleva oppilas. Tätä oli tarkoitus kouluttaa alusta pitäen mestari – kisälli -menetelmällä, ja ideana oli laajentaa koulutusta kokeilun tulosten perusteella. Suuri osa päivistäni kuluikin tutorini Mohammadin työhuoneessa, missä seurasin Mohammadin ja hänen kisällinsä viulunrakennusta. Paljon ei puhuttu, vaan tunnit kuluivat joutuisasti hiljaisen aherruksen merkeissä.

Tiistaille ja keskiviikolle oli varattu aikaa omalle workshopilleni, jonne oli ilmoittautunut ilahduttavasti seitsemän opiskelijaa. Olin laskenut oman opiston kurssini kokemusten perusteella, että minulle varatussa ajassa ehtisimme juuri ja juuri valmistaa alusta loppuun viisikieliset kanteleet. Olin valmistautunut hyvin: olin kirjoittanut vetävän mainostekstin, toimittanut piirustuksen ja ilmoittanut materiaalitarpeet. Kaikki nämä oli hoidettu sovitusti. Aluksi pidin lyhyen esittelyn kanteleen historiasta, mikä oli yllättävän vaikeaa, koska kanteletta en osannut esitellä ottamatta käsittelyyn mukaan myös muuta suomen kulttuurihistoriaa, kansallisuusaatetta ja kanteleen uutta nousua osana 1960-luvun kulttuurin mullistuksia. Opiskelijat olivat helpottuneita kun päästiin luennolta työn touhuun.

Kanteleesta opiskelijat eivät olleet koskaan kuulleetkaan, mutta arvasin oikein, että mahdollisuus rakentaa soitin, vaikkakin vain alkeellinen kansansoitin, alusta loppuun vain kahdessa päivässä olisi oppilaille houkutteleva. Kun muutoin kitaroiden ja soitinten kanssa sai ahertaa kuukausikaupalla ennen lopussa seisovaa kiitosta, nyt valmiin soittimen tyydytys tuli helpolla. Hymy olikin herkässä tiistain iltapäivänä, kun puuvalmiit soittimet kielitettiin ja ensimmäiset soinnut helähtivät ilmoille. Kanteleista tuli aivan kelpo kanteleita, eikä yksikään kantele jäänyt kesken. Myöhemmin minua ilahdutti myös se, että Facebook-postaukseksi päätynyt ikuistamani hetki saa kotisuomessa paljonkin huomiota osakseen. Seuraavalla viikolla useakin hyvän päivän tuttu totesi kasvotusten ’jaa sä olet käynyt Saksassa rakentamassa kanteleita’.

Torstai ja perjantai sujuivat job shadowingin merkeissä. Tutustuin myös koulun kirjastoon, enkä Ikaalisten käsi- ja taideteollisuuskoulun entistä, nyt jo lakkautettua kirjastoa lukuun ottamatta nähnyt missään yhden katon alla yhtä paljon soitinrakennusaiheista kirjallisuutta. Vierailimme Mohammadin kanssa myöskin toisen tuntiopettajan, herra Preussin kitaraverstaalla. Preuss oli ensimmäisiä koulusta valmistuneita, ja hänellä on yli 20 vuoden kokemusta ammattimaisesta kitaranrakennuksesta vaikka ei vielä mikään ikämies olekaan. Vaimoineen Preuss valmisti verstaassaan monenlaisia kitaroita, ja Preussia työllisti myös arvokitaroiden restaurointi. Kävimme lisäksi Markneukirchenin soitinmuseossa, missä olin aiemmalla vierailullani tehnyt työharjoittelun. Vanhaa henkilöstöä oli museolla mukana enää yksi, Frank Finkelscherer-Fassl, jonka kanssa olin silloin joskus rakentanut museolla saksofoni-erikoisnäyttelyn. Nyt samassa tilassa oli ukulele-erikoisnäyttely, mikä olikin minulle mieluinen, koskapa opiston kurssillani rakennetaan useita ukuleleja nytkin. Perjantain kruunasi Mohammadin vaimoineen valmistama jäähyväisillallinen. Seuraavana aamuna jätin Markneukirchenin ja suuntasin kohti Berliiniä, missä minua odottaisi vielä yksi hotelliyö ja sen jälkeinen lento kotiin.

Erasmus+ -vaihtoni oli äärimmäisen antoisa kokemus, jonka hedelmistä voivat nauttia soitinrakennuskurssini oppilaat opettajansa parantuneen tietotaitotason ansiosta. Seuraako vierailulleni jatkoa, se jää nähtäväksi. 

Kuvat ja teksti: Marko Aho

Liikkuvuusjakson perustiedot

• Ajankohta: Lokakuu 2024
• Yhteistyöoppilaitos: Westshächsische Hochschulen Der Studiengang Musikinstrumentenbau Markneukirchen Saksassa
• Tavoitteena oli tutustua paikalliseen soitinrakennuksen opetukseen sekä opetuksen puitteisiin ja turvallisuusasioihin. Tavoitteena oli myös lisätä kansainvälistä yhteistyötä sekä kehittää omaa osaamista paikallisten soitinrakennuksen ammattilaisten opetuksessa ja vierailuilla paikallisisten toimijoiden toimipisteillä ja museoissa.
• Liikkuvuusjakson menomatka toteutettiin pääosin junalla. Paluumatka tehtiin osin junalla ja osin lentäen. Jaksoon kuului etätapaaminen vastaanottavan organisaation kanssa.
• Tutustu Markon kursseihin opiston kurssikaupassa.