Ummikkona ulkomailla -kurssilaiset Italian Udinessa keväällä 2026

Sastamalan Opiston Erasmus+ -akkreditoinnin mahdollistama opiskelijoiden ryhmäliikkuvuusjakso Ummikkona ulkomailla - Elinikäistä oppimista matkailuin keinoin matkasi keväällä 2026 Italian Udineen. Menomatka tehtiin junalla ja paluumatka osin lentäen opiston yhteistyöoppilaitokseen Università delle LiberEtà FVG. Kurssille osallistui kuusi aikuisopiskelijaa ja kaksi avustajaa. Opettajina toimivat Heidi Kaartokallio ja Anni Puuppo.

Tutustu kurssilaisten matkapäiväkirjaan:

Lähtöpäivä torstai 14.5.

Matkamme alkoi junalla kohti Turun Satamaa, josta jatkoimme laivalla kohti Tukholmaa. Laivalla kävimme syömässä buffetissa, josta löytyi runsaasti vaihtoehtoja jokaisen makuun. Buffetruokailu olikin paras osa laivalla matkustamisessa. Tavoitteenamme oli levätä, mutta laivan discon karaoke sekä drag show pitivät osaa reissulaisista hereillä. Osa taklasi tämän viihdyttävän osuuden käyttämällä korvatulppia.

Ummikot 2026

Perjantai 15.5.

Heräsimme laivalla kauniin auringonnousun aikaan. Kävelimme reippaasti Tukholman metroon vehreiden puistojen läpi, ja kaupunkilaistuneet sepelkyyhkyt kurnuttelivat ympärillämme. Kävimme Leipomo Fabriquessa, jossa myytiin hapanjuurella leivottua leipää. Oven stopparina ollut kissapatsas olisi halunnut lähteä Elenan mukaan.

Juna muistutti vanhaa lättähattua, vaikka penkit olivat hieman modernimmat ja vessan käsienpesu nykyaikaisempi. Junan takaovesta pystyi kuvaamaan Juutinrauman siltaa. Matkan aikana Malva vaihtoi asentoa, nosti jalkansa penkille ja ilmoitti, että nyt oli nuppineula pyllyssä. Pienet sakset eivät auttaneet, vaan Annin näppärät sormet vetivät nuppineulan pois housunpuntista. Neula pysyi hetken pöydällä, mutta katosi sitten mystisesti. Löysimme neulan myöhemmin penkin alta, ja se jatkoi matkassamme koko reissun ajan.

Matkasimme Ruotsin ja Tanskan halki Saksan Hampuriin yöksi. Vietimme junassa 12 tuntia putkeen eväitä syöden.

Ummikot 2026

Lauantai 16.5.

Aamupala hotellissa Hampurissa oli yllättävän hyvä ja syödä sai tarpeeksi. Ainoastaan kunnollisen kahvin puute alkoi tuntumaan, koska tarjolla oli vain automaattien valikoima. Osa porukasta kävi Hampurin konserttitalon näköalatasanteella, josta oli huikeat näkymät yli Hampurin. Saksan television ilmaiskanavat eivät tarjonnallaan yllättäneet. Ruokailimme yhdessä ravintolassa, mutta sitten olikin jo jatkettava matkaa. Hampurista-Berliiniin matka sujui maisemia katsellen. Berliinissä ehdimme vähän kävellä rautatieaseman läheisyydessä. Matka jatkui Berliinistä, mutta junayhteyksien ongelman takia ajaudumme Nürnbergin kautta Müncheniin.

Sunnuntai 17.5.

Saavuimme Müncheniin puolilta öin. Onneksi onnistuimme saamaan majoituksen Europäischer hof hotellista. Hotellista jäi mieleen avulias respahenkilö ja yhteiskylpyhuoneiden avaimissa ollut keltainen kylpyankka. Huoneet olivat vaatimattomia ja niissä ei ollut suihkua tai omaa vessaa. Saimme yleisen vessan avaimen, jonka avaimenperänä roikkui keltainen ankka. Kaupungissa oli paljon vanhoja rakennuksia ja raitiovaunuja.

Hotellin loistavan aamupalan jälkeen lähdimme hakemaan nopeat matkaeväät Münchenistä ja sitten klo 12 junalla kohti Udinea. Paikkalippuja ei ollut, mutta ihan mukavasti saimme kuitenkin istua, notkeimmat pääsivät matkalaukkuhyllyjen alle. Huikeita kuvia otimme Itävallan alppimaisemista. Yksi nopea vaihto onnistui ihan hyvin monen pelosta huolimatta. Kun saavuimme Udineen illalla, oli hotelliin kirjautumisen jälkeen tietty saatava paikallista pizzaa ja jäätelöä. Hotellin alakerran ravintolassa oli Kaukon ja Timon lisäksi porukkaa jännittämässä paikallisen jalkapalloseuran ottelua, joka harmillisesti päättyi Udinen tappioon. Sitten porukka olikin jo valmis petiin ja keskittymään varsinaiseen opintoviikkoon. 

Maanantai 18.5.

Udinessa aamupäivällä oli tervetulotilaisuus Universita delle LiberEtassa. Sää oli kesäinen ja kaikki vihreää, lämpö noin +22 astetta. Kurssit alkoivat maanantaina, kaikki olivat valinneet ennen matkaa itselleen mieluisat kurssit, joille osallistuivat. Iltapäiväksi sovittiin kävelyretki kaupungille Massimon opastuksella. Kävely oli valaiseva, koska turistina ei löydä helposti sellaista paikallistietoa kuin mitä paikallisella ihmisellä on. Italian rakennusten ikä ja kunto vaihtelevat paljon mikä ihmetyttää.

Ummikot 2026

Liikenteen parkkikulttuuri hätävilkkuineen tuntui melko oudolta, mutta jalankulkijoita suojatiellä kunnioitetaan paremmin kuin kotimaassa. Loppupäivän kaikki ovat tutustumassa eri kursseilla. Monien mielestä piirustuskurssi oli erittäin hyvä sekä opettaja taitava ja hauska tarinankertoja. Myös muut kurssilaiset olivat todella mukavia ja ymmärtäväisiä vaikka veimme Gabriellen aikaa. Malva sai mukaansa yhden opiskelijan ohjemonisteet ja lupasi lähettää Gabriellelle todisteita piirrosharjoituksista :-D

Maanantai-iltana kävimme yhdessä syömässä Al Gelso - ravintolassa, missä oli kattava ruokalista. Timon pihvi ei taaskaan yllättänyt positiivisesti paistoasteellaan eikä ollut tarpeeksi kypsä uudesta uunireissusta huolimatta. Malvan pitsa oli maukas ja kaikki muutkin tyytyväisiä annoksiinsa. Ruokailun jälkeen hiippailimme hotellille, osa porukasta meni huoneisiinsa, Henna ja Malva kävivät vielä jäätelöllä hotellin alakerran artesaanijäätelöbaarissa, Da Nonno Carletto nimeltään. Siellä oli kahdeksaa vegaanista jäätelömakua ja Malva ehti kolmen päivän aikana maistamaan niitä kaikkia :-)

Tiistai 19.5.

Oli ihanaa herätä kankein nivelin edellisen päivän kävelyn jälkeen. Eivät auttaneet edes kaksi kuppia americanoa soijamaidolla ja pari lasillista appelsiinimehua. Kiertelimme Udinessa tarkoituksena ostaa tuliaisia. Vanhan kaupungin keskusta tuntui kummalliselta, sillä kaikki kadut näyttivät vievän St. Georgion aukiolle. Nälkäiset ryhmän jäsenet löysivät toisensa Mezza Libra -hampurilaisravintolassa.

Osallistuimme kudontakurssille, jossa vieraat seurasivat työskentelyä pöytämallisilla kangaspuilla. Päivään kuului myös historiaa, viinikurssi ilman viiniä sekä fokusoitumista käsittelevää ohjelmaa. Vesivärikurssia ohjasi taiteilija Paola Gasparotto. Joku rohkeni astua epämukavuusalueelleen ja yllätti itsensä positiivisesti. Kaikki osallistujat saivat opettajalta henkilökohtaista opastusta.

Kauko teki kaukomatkan Udinen taajaman ulkopuolelle ja löysi 2000-luvun kauppakeskuksen. Upcycling-kierrätyskurssilla nähtiin suomalaisille tuttuja ratkaisuja, kuten suppilo pullosta ja kauha kanisterista tehtynä. Muovipulloista valmistetut valaisimet eivät Suomessa ehkä olisi läpäisseet sähköturvallisuusmääräyksiä. Myös ruokatarjoiluun tarkoitettuja esineitä oli tehty pesuainepulloista. Illalla söimme kaupasta ostettuja eväitä ja haimme take away -pizzaa Udine Pizzasta. Päivän aikana kertyi kävelyä niin paljon, että mittarissa oli 20 000 askelta.

Ummkot 2026

Keskiviikko 20.5.

Kolmas päivä Udinessa alkoi tietty kahvin tankkauksella aamupalalla.

Aamupäivällä saimme myös opistolta hienot todistukset käynnistämme. Aika paljon oli viimeisenä päivänä tarkoituksella myös omaa aikaa ja kuka kulki missäkin parturista katedraaliin, toki kurssejakin vielä mahtui ohjelmaan.

Illalla piti sitten jo pakata kaikki valmiiksi ja mennä ajoissa nukkumaan, koska aamulla kotiinlähtö oli kovin aikaisin.

Ummikot 2026

Torstai 21.5.

Herättiin melkein keskellä yötä, kun lähdettiin hotellilta jo puoli kuuden aikaan aamupalapussukoiden kanssa. Junamatka Venetsiaan sujui hyvin lukuun ottamatta pieniä kaatuneen kahvin aiheuttamia palovammoja. Marco Polon kentältä hyppäsimme lentokoneeseen ja Frankfurtissa toiseen, joka toi meidät turvallisesti Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Jäljellä oli vielä junamatka koteihin ympäri Suomen.

Reflektiopäivä Keskiviikko 27.5.

Palautepäivässä muisteltiin matkaa ja kokemuksia, joita sen aikana oli karttunut ja kirjoitettiin yhteinen matkakeretomus.

Reissu oli pitkä, mutta antoisa! Monta kokemusta rikkaampina innokkaimmat suunnittelivat jo seuraavaa reissua, olipa innostuttu myös omatoimireissujen suunnittelusta.

Vastattiin myös sähköiseen palautekyselyyn.

Teksti ja kuvat: Kurssilaiset sekä opettajat Heidi Kaartokallio ja Anni Puuppo

Ummikkona ulkomailla, kevät 2026

  • Ummikkona ulkomailla -kurssien tavoitteena on elinikäisen kulttuurioppimisen vahvistaminen, kehittää osallistujan kykyä toimia kansainvälisesti, parantaa ryhmässä toimimisen taitoja ja antaa valmiuksia itsenäiseen matkustamiseen. Kurssi tutustuttaa osallistujia kestävämmän matkustamisen muotoihin.
  • Kurssin kohderyhmänä ovat Euroopan komission rajauksen mukaisesti aikuiset (yli 18-vuotiaat), joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan.
  • Ummikkona ulkomailla -kurssi koostuu neljästä lähitapaamisesta Sastamalassa, vihreän matkustamisen keinoin tehtävästä liikkuvuusjaksosta sekä palautetapaamisesta. Kurssiin kuuluu kieli- ja kulttuurivalmennusta, perehtymistä vihreän matkustamisen käytäntöihin ja periaatteisiin, verkkotapaaminen vastaanottavaan organisaatioon sekä ryhmäytymistä.
  • Kevään 2026 iikkuvuusjakson tavoitteet toteutui ryhmän arvion mukaan välttävästi, hyvin, kiitettävästi tai erinomaisesti. Haasteita toi tiukka matkustusaikataulu junalla. Palautteissa nousi esiin uudet opit matkustamisesta, ryhmässä toimimisesta ja omasta itsestään. Kielitaitoa pääsi harjoittamaan ja matka innosti uusiin harrastuksiin. Matkan aikana myös ymmärrys erilaisista kulttuureista kasvoi.