Mikä osaamismerkki on?

Se on digitaalinen ja visuaalinen tapa kuvata omaa osaamista: tietoja, taitoja ja saavutuksia. Se on näkyvä tunnustus osaamisesta, joka on hankittu harrastuksissa, itseopiskelussa tai muussa toiminnassa koulumaailman ulkopuolella tai aiemmin hankitun osaamisen esille tuomisessa. Merkkiä voi hyödyntää omassa työssä, opiskelussa, työpaikkaa vaihdettaessa, vapaa-aikana ym. Sähköisen merkin voi liittää sähköiseen portfolioon tai vaikkapa LinkedIniin, X:ään tai Facebookiin. Myönnetyistä merkeistä saa erikseen pyydettäessä myös paperitodistuksen.

Miten merkkiä voi hakea?

Opiskelija hakee itse osaamismerkkiä kurssilta, jolle osallistuu. Keskustele viimeistään toisella kokoontumiskerralla opettajan kanssa, joka neuvoo merkin hakemisessa. Hakijalta edellytetään aktiivista läsnäoloa ja osallistumista kurssilla sekä sähköpostiosoitetta. Kurssit, joilta osaamismerkkiä voi hakea, on merkitty tähdellä kurssin nimen jäljessä. Kurssikuvauksen loppuun on merkitty mille taitotasolle kurssi sijoittuu. Katso Kielitaidon eurooppalainen viitekehys: itsearviointi -otsikon alta, miten tunnistat oman tasosi. Sinun ei tarvitse kuitenkaan tietää tasoasi aivan tarkkaan, sillä kurssin opettaja neuvoo kyllä minkä tasoisia merkkejä kannattaa hakea.

Miten osaaminen arvioidaan?

Kursseilla ei pidetä kokeita, vaan osoitat taitosi kurssin kuluessa palauttamalla opettajalle hänen pyytämänsä näytöt. Näytöistä ei anneta erillistä palautetta, vaan taitojasi verrataan osaamismerkin taustalta löytyviin kriteereihin (Kielitaidon eurooppalainen viitekehys). Osaamismerkkiin liitetään kuvaus saavuttamastasi tasosta. Merkkiä ei voi saada vain osallistumalla kurssille. Osaamismerkin myöntämisestä ja saavutetusta tasosta päättää opettajasi. Merkin myöntää Sastamalan Opisto. Hakijalle ilmoitetaan merkin myöntämisestä kuukauden kuluttua kurssin päättymisestä. Merkki on maksuton.

Voit kysyä lisätietoa osaamismerkeistä, ota yhteyttä:

Johanna Sahlgren
Koulutussuunnittelija
040 635 8613
johanna.sahlgren(at)sastamalanopisto.fi

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasot
(Kielenosaajan osaamismerkin kriteerit)

A1

Ymmärtää ja käyttää tuttuja arkipäivän ilmauksia ja perustason sanontoja, joiden tavoitteena on yksinkertaisten, konkreettien tarpeiden tyydyttäminen. Pystyy esittäytymään ja esittelemään muita. Pystyy vastaamaan itseään koskeviin kysymyksiin ja kysymään vastaavia kysymyksiä muilta, esimerkiksi missä he asuvat, keitä he tuntevat ja mitä heillä on. Pystyy käymään yksinkertaisia keskusteluja, jos puhekumppani puhuu hitaasti ja selvästi ja on valmis auttamaan.

A2

Ymmärtää lauseita ja usein käytettyjä ilmauksia, jotka liittyvät tavallisimpiin arkipäivän tarpeisiin: kaikkein keskeisin häntä itseään ja perhettä koskeva tieto, ostosten teko, paikallistieto, työ. Pystyy viestimään yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa tehtävissä, jotka edellyttävät yksinkertaista tiedonvaihtoa tutuista, jokapäiväisistä asioista. Pystyy kuvailemaan yksinkertaisesti omaa taustaansa, lähiympäristöään ja välittömiä tarpeitaan.

B1

Ymmärtää pääkohdat selkeistä yleiskielisistä viesteistä, joita esiintyy usein esimerkiksi työssä, koulussa ja vapaa-aikana. Selviytyy useimmista tilanteista matkustaessaan kohdekielisillä alueilla. Pystyy tuottamaan yksinkertaista, johdonmukaista tekstiä tutuista tai itseään kiinnostavista aiheista. Pystyy kuvaamaan kokemuksia ja tapahtumia, unelmia, toiveita ja tavoitteita. Pystyy perustelemaan ja selittämään lyhyesti mielipiteitä ja suunnitelmia.

B2

Ymmärtää pääajatukset konkreetteja ja abstrakteja aiheita käsittelevistä monitahoisista teksteistä, myös oman erityisalansa käsittelystä. Viestiminen on niin sujuvaa ja spontaania, että hän pystyy säännölliseen vuorovaikutukseen syntyperäisten kanssa ilman että se vaatii kummaltakaan osapuolelta ponnisteluja. Pystyy tuottamaan selkeää, yksityiskohtaista tekstiä hyvinkin erilaisista aiheista, esittämään mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta asiasta ja selittämään eri vaihtoehtojen edut ja haitat.

C1

Ymmärtää erityyppisiä vaativia, pitkähköjä tekstejä ja tunnistaa piilomerkityksiä. Pystyy esittämään ajatuksiaan sujuvasti ja spontaanisti ilman havaittavia vaikeuksia ilmausten löytämisessä. Käyttää kieltä joustavasti ja tehokkaasti sekä sosiaalisiin että myös opintoihin ja ammattiin liittyviin tarkoituksiin. Pystyy tuottamaan monimutkaisia aiheita käsittelevää selkeää, hyvin rakentunutta ja yksityiskohtia sisältävää tekstiä. Osaa jäsentää tekstiä ja edistää sen sidosteisuutta esimerkiksi käyttämällä sidesanoja.

C2

Ymmärtää yleensä vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Osaa yhdistellä tietoja erilaisista puhutuista ja kirjoitetuista lähteistä ja rakentaa niissä esitetyistä perusteluista ja selostuksista sisällöllisesti yhtenäisen esityksen. Pystyy ilmaisemaan ajatuksiaan spontaanisti, erittäin sujuvasti ja täsmällisesti. Pystyy erottamaan merkitysvivahteet mutkikkaissakin tilanteissa.