Erasmus+ vierailu Marburgiin

Sain viettää mielenkiintoisen viikon Saksan Hessenin osavaltiossa sijaitsevassa Marburgin kaupungissa. Kyseessä oli Erasmus+ matka, jonka mahdollisti Sastamalan opiston aktiivinen kansainvälinen toiminta ja sen saavuttama Erasmus´+ akkreditointi status.

Tutustuin Volkhochschule Marburg-Biedenkopfin kansalaisopiston toimintaan. Mutta miksi juuri tämä opisto oli matkani kohteena? Taustana oli tietysti kiinnostukseni Saksaa kohtaan. Aiemmilla työmatkoillani olen tutustunut saksalaisiin korkeakouluihin, ammattikorkeakouluihin, musiikkikoulutukseen sekä kansanopistoihin. Kansalaisopisto oli hyvä jatko tälle ja jo senkin takia, että nykyisin toimin tuntiopettajana Sastamalan opiston lisäksi monissa muissa kansalaisopistoissa. Kun työni ja opetukseni yksi keskeinen teema on erityisherkkyys, halusin saada tietoa siitä, miten erityisherkkyyteen liittyvä koulutusta toteutuu Saksassa. Näin löysin Marburg-Biedenkopfin kansalaisopiston ja siellä Kristina Steinhauerin toteuttamat kurssit. Mutta tästä hieman tuonnempana.

Opiston toiminta: samanlaista ja vähän erilaista

Volkhochschule Marburg-Biedenkopfin omistaja ja ylläpitäjä on Landkreiss Marburg-Biedenkopf Hessenin osavaltiossa. Landkreis kääntyy suomeksi ehkä parhaiten piirikunnaksi.

Saksassa nämä Landkreisit muodostavat hallinnollisen välitason osavaltioiden ja kuntien välille. Piirikunnat koostuvat vaihtelevasta määrästä kuntia ja kaikkiaan piirikuntia on lähemmäs kolmesataa.

Marburg-Biedenkopfin piirikuntaan kuuluu 22 kuntaa ja sen kokonaisväkimäärä on noin 250 000 asukasta. Sen pääkaupunki on 75 000 asukkaan Marburg. Koulutus on yksi piirikunnan tehtävä käsittäen myös peruskoulutuksen. Kansalaisopiston toiminta toteutuu hyvin samanlaisena kuin Suomessakin eli opistolla on useita toimipisteitä ja tiloja pienemmissä kaupungeissa ja kylissä, joissa opetusta järjestetään.

Opiston kurssitarjonta on varsin samanlaista kuin Suomessa eli suosittuja ovat liikunnalliset kurssit (erityisesti jooga), kielet sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät sisällöt. Yleisellä tasolla havaitsin muutamia eroja:

  • myös kesällä kurssitarjonta on laajaa
  • kurssien pituudessa on kokonaistuntimäärän vaihtelua
  • kurssien hinnoittelussa on vaihtelua

Erityisherkkyys -teemaa ja Bildungsurlaub-mallia

Vierailuni ensimmäisenä päivänä tapasin Kristina Steinhauerin (kuvassa vasemmalla). Tapaaminen oli hänen kotikaupungissaan Giessenissä, jonne matkustin yhdessä opiston terveysteemojen pedagogisen koordinaattorin Petra Hinzmannin (kuvassa oikealla) kanssa. Kristina Steinhauer on erityisherkkyysasiantuntija ja mielenhyvinvoinnin coach. Hän on siis oleellinen ja tärkein henkilö, miksi halusin vierailla juuri Marburg-Biedenkopfin kansalaisopistossa.

Kristina Steinhauer pitää useissa kansalaisopiston toimipisteissä työpajaa ”Workshop: HSP als ein Gabe erkennen und wertschätzen”. Keskustelussa käsittelimme hänen toteuttamaansa Bildungsurlaub-päivää ”Erwachen Ihrer inneren Sensiblen Kraft”. Olin jo matkani valmisteluvaiheessa kiinnittänyt huomiota siihen, että osa opiston kursseista on Bildungsurlaub-nimikkeen alla. Jotakin erilaista ja mielenkiintoista siis.

Mikä siis on Bildungsurlaub? Hessenin osavaltiossa se on ollut käytössä joitakin vuosia. Työntekijä voi kerran vuodessa saada yhden viikon mittaisin koulutusvapaan vuosilomansa lisäksi. Se on jatkokoulutusta, jonka tavoitteena on mahdollistaa elinikäinen oppiminen, kun työntekijä kohtaa työssään jatkuvia teknisiä ja sosiaalisia muutoksia. Tavoite on siis tukea työntekijän hyvinvointia, jaksamista työssään ja työurallaan. Tällainen koulutusloma-malli voisi olla hyvin tarpeellinen ja toimiva myös meillä Suomessa.

Matkailua, kansalaisopistoa, suomen kieltä

Pidin vierailuni aikana kolme esitelmää, kaikki saksan kielellä. Näistä tärkein, koska se oli opiston kurssitarjonnassa, oli  nimeltään ”Reise nach Finnland: Natur und Ruhe”. Opisto tarjosi sitä etäluentona ja osallistujia oli yhteensä 25. Chat-kommentointi oli vilkasta ja muutamat osallistujat olivat lomailleet Itä-Suomessa.

Kaksi esitelmääni oli kohdennettu opiston työntekijöille. Tämä oli mainio idea opiston saksa vieraana kielenä koulutusten pedagogisena suunnittelijana toimivalta, Stefan Flöperiltä (kuvassa), joka oli vierailuni ohjelman vastaava. Näiden esitelmieni myötä tulin tutuksi työyhteisössä. Ensimmäinen esitelmä käsitteli Sastamalan opistoa ja yleensä suomalaisia kansalaisopistoja. Teimme mielenkiintoisia vertailuja opistojen toiminnasta molemmissa maissa. Löysimme samankaltaisuuksia ja toki myös eroja.

Kolmas esitelmäni ”Sauna, kahvipaussi, sisu, jäätelötötterö – ein bisschen Finnische Sprache” oli lyhyt katsaus suomen kieleen. Suomen kieli on tunnetusti ulkomaalaisille vaikeasti opittavaa, mutta innokkaasti paikalla olleet lausuivat suomalaisia lukusanoja ja haasteellisia ilmaisuja (jäätelötötterö, känkkäränkkä jne.). Hauskaa meillä oli ja tarjoilin Sisu-pastilleja.

Vierailun tavoitteiden toteutuminen

Tällainen Erasmus+ vierailu ei ole vain yleistä tutustumista oppilaitokseen. Ennakolta asetettujen tavoitteiden ja joihin myös Sastamalan opisto on sitoutunut, mukaisesti keskeistä on muun muassa perehtyä opiston kykyyn tunnistaa erilaisia opetuksen kohderyhmiä ja heidän tarpeitaan. Edellä mainittu Bildungsurlaub-toimintamalli on tässä mielessä aivan oleellinen. VHS Marburg-Biedenkopf kykenee reagoimaan työelämän muutoksiin, työssä jaksamisen ja hyvinvoinnin haasteisiin osoittaen, miten kansalaisopisto voi suunnitella ja toteuttaa sellaisia koulutuskokonaisuuksia, jotka edistävät ihmisten hyvinvointia.

Toinen tärkeä tavoite on eurooppalaisen identiteetin ja yhteenkuuluvuuden vahvistaminen sekä oman ja toisten kulttuurien arvostaminen. Teemakokonaisuuksena tämä toteutuu opiston monipuolisessa yhteiskunnallisessa kurssitarjonnassa. Verrattuna vastaavan kokoisiin suomalaisiin kansalaisopistoihin tämä tarjonta on heillä selvästi laajempaa. Sisällöissä löytyy luonto- ja ilmastonmuutos -teemaa, rasismin vastaisuutta jne. Oivallinen, melko uusi toimintamalli on Elternakademie, joka sisältää vanhemmille kohdennettuja online-sisältöjä.

Marburg – katuja, kahviloita, vanhoja rakennuksia

Viikkoni Marburgissa teki minuun suuren, lähtemättömän vaikutuksen. Oleellista oli tietysti ystävälliset ja sympaattiset ihmiset, joihin sain tutustua. Mutta myös kaupunki on mielenkiintoinen ja kaunis. Marburg on vanha yliopistokaupunki, jonka katumiljöö luo kotoisan ja viihtyisän vaikutelman.

Vierailuni aikana tunnistimme yhteistyömahdollisuuksia ja myös konkreettisia ideoita nousi esiin. Tahto näiden toteuttamiseen on selkeä. Siksipä Marburg odottaa minua.

Teksti ja kuvat Hannu Sirkkilä.

Tutustu Hannun kursseihin tästä.