Archives huhtikuu 2022

Sastamalan kaupungin toimipisteissä luovutaan yleisestä maskisuosituksesta

Alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että Pirkanmaalla otetaan käyttöön kansalaisten kasvomaskisuositus, joka noudattelee THL:n kasvomaskien käytön suosituksia.

Linjauksen mukaan jokainen voi oman harkintansa mukaan käyttää kasvomaskia suojatakseen itseään esimerkiksi ruuhkaisissa liikennevälineissä ja sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Maskin käyttöä ruuhkissa kannattaa harkita erityisesti, jos 

• on rokottamaton aikuinen

• on riski saada vaikea koronatauti rokotuksista riippumatta

• hakeutuu koronaepäilyn vuoksi testiin tai hoitoon

• joutuu välttämättömästä syystä liikkumaan hengitystieoireisena kodin ulkopuolella

• tietää altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu korona) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä

Yleisiä hygieniaohjeita tulee edelleen noudattaa:

• Pese kätesi usein. Käytä saippuaa ja vettä tai alkoholipitoista käsihuuhdetta.

• Peitä nenän ja suun alue kyynärtaipeella tai nenäliinalla ennen kuin yskit tai aivastat.

• Pysy kotona, jos olet kipeä.

Venäjän pikakurssi vapaaehtoistyöntekijöille

Kurssilla opetellaan sanomaan venäjäksi muun muassa tavanomaiset kohteliaisuusfraasit, miten sanoa ’Sinun täytyy mennä poliisille Tampereelle’ tai joitakin vastaavia neuvoja; tavaroiden nimet, joita ukrainalaiset Suomessa tarvitsevat ja joita vapaaehtoiset täällä heille keräävät; vaatesanastoa, ruokasanastoa. Kielioppi ja turistilauseet eivät tällä kurssilla ole tärkeitä.

Kurssilla ei ole oppikirjaa. Opettaja käyttää omaa oppimateriaalia ja jakaa sitä opiskelijoille opintokerroilla.

Opintokerrat (22 oppituntia):
viikko 17 -> 26.4., 27.4.
viikko 18 -> 2.5., 3.5., 4.5.
viikko 19 -> 9.5., 10.5., 11.5.
viikko 20 -> 16.5., 17.5., 18.5.
Päivä ja aika: ma, ti, ke klo 18-19:30

Opettajana Batista Hoipo
Paikka: Aittalahden opistotalon Järvisali, Onkiniemenkatu 1, Sastamala
Kurssimaksu: 25 €

Lisätietoa ja ilmoittautuminen osoitteessa: https://opistopalvelut.fi/sastamala/course.php?l=fi&t=15697.

Suomea ukrainalaisille

Suomen kielen alkeita. Tutustumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Taitotaso 0.
11.4.–31.5.2022,
136 oppituntia
Kurssi alkaa ma 11.4. klo 10 Lizelius-salissa, Sastamalan pääkirjasto, Sillankorvankatu 1.
Ilmoittaudu opettajalle puh. 044 954 7860 / Batista Hoipo.
Lisätietoa osoitteessa https://opistopalvelut.fi/sastamala/course.php?l=fi&t=15386.

Infotilaisuus kurssista ja opiston toiminnasta Aittalahden opistotalolla tiistaina 5.4. klo 13.
Aittalahden opistotalo, Onkiniemenkatu 1, 38200 Sastamala
Sini-Mari Lepistö, tulkkina Batista Hoipo


Skip to content
This Website is committed to ensuring digital accessibility for people with disabilitiesWe are continually improving the user experience for everyone, and applying the relevant accessibility standards.
Conformance status