Kaikki kirjoitukset kirjoittajalta Miikka Mäkelä

Syyskauden avajaiset TO 24.8. klo 16-20 -Voita aktiivimaksu!

Sastamalan Opiston lukuvuosi 2023-2024 starttaa useimpien kurssien osalta syyskuun alussa. Tänäkin lukuvuonna opistossa alkaa monia tuttuja ja myös lukuisia uusia kursseja! Siksi opistossa järjestetään jo perinteeksi muodostunut syyskauden avajaistapahtuma, jossa pääsee tutustumaan opiston syksyn tarjontaan.

Tapahtumassa on suuri kattaus maistiaisia alkavan syksyn kursseista näyttelyiden, demotuntien, työnäytösten ja työpajojen muodossa. Tapahtumassa on mm. tanssituntimaistiaisia, äänimaljarentoutusta, huuliolukua, bokashin esittelyä, kirjansidontanäytös, ryijyn solmimista ja paljon paljon muuta!

Syyskauden avajaisien yhteydessä voi myös ilmoittautua kursseille ja jättää kurssitoiveensa ensi kevään ohjelmaan. Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan kaksi 75 €:n arvoista aktiivimaksua. Aktiivimaksu oikeuttaa osallistumaan rajattomalle määrälle opiston normaalishintaisia kursseja.

Avoimien ovien tarkempi sisältö ja aikataulu ilmestyvät opiston nettisivujen ajankohtaista-sivun tiedotteisiin (https://sastamalanopisto.fi/ajankohtaista/) tiistaina 22.8.
Löydät tapahtuman myös Facebookista: https://fb.me/e/13e7kzdx5 .

Avajaisiin sopii poiketa samaan aikaan järjestettävien Tyrwäyspäivien lomassa nauttimaan kahvitarjoilusta tai vaikka ostamaan hyvissä ajoin vuoden paras isänpäivälahja: opiston lahjakortti!

Opiston koko vuoden kurssivalikoimasta löytyy lähes tuhat eri kurssia ja melkein 20.000 tuntia opetusta. Vapaan sivistystyön kurssien lisäksi valikoimassa on mm. avoimen yliopiston kursseja ja taiteen perusopetusta.

Tervetuloa löytämään uusi harrastus!

Ilmoittautuminen syksyn kursseille alkaa TI 15.8. klo12.30

Tarjolla satoja kursseja aamujoogasta oikeustieteisiin.

Katso koko opiston tarjonta kotiin jaetusta opinto-oppaasta tai osoitteesta:

https://opistopalvelut.fi/sastamala/

________________

Kolme tapaa ilmoittautua:

1) Soittamalla toimistoon: 040 138 2034 ja 040 138 2033

(15.8. klo 12:30-16:00 myös: 040 675 0198, 050 321 0124, 050 336 5483, 050 307 4426 ja 040 667 9564)

2) Käymällä toimistossa (ma-to klo 8:00-15:30 / pe klo 8:00-15:00)

3) Ilmoittautumalla netissä:

https://opistopalvelut.fi/sastamala/

Voit tutustua sähköiseen ilmoittautumiseen ohjevideon avulla:

Voit harjoitella sähköistä ilmoittautumista harjoittelukurssin avulla:

https://opistopalvelut.fi/sastamala/course.php?l=fi&t=15935

_____________

Tutustu ilmoittautumisohjeisiin ja opiston sääntöihin:

https://sastamalanopisto.fi/ilmoittautumisohjeet-ja…/

TERVETULOA OPPIMAAN UUTTA JA ALOITTAMAAN UUSI HARRASTUS OPISTOSSA!

LAUSUNTARYHMÄ HYRINÄN ESITYS

Lausuntaryhmä Hyrinä täyttää jo viisi vuotta!
Juhlan kunniaksi ryhmä tarjoaa kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi humoristisen esityksen:


”JOLLA” – Runoja ja vuoropuheluja eri murteilla
Su 7.5.2023 klo 13.00 Sastamalan opistotalolla
(os. Onkiniemenkatu 1, Sastamala)

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

KEVÄTNÄYTTELY OPISTOTALOLLA 2.-6.5.2023

Opiston kevääseen kuuluu perinteisesti yksi tai useampi kevätnäyttely, joissa päästään ihastelemaan, mitä kaikkea opiston käsityökursseilla on tehty lukuvuoden aikana.

Tänä keväänä opistotalon näyttelyn täyttävät nuket, nallet ja maahiset!

Näyttely avoinna 2.-6.5. opistotalon yläaulassa
Ti-pe klo 10-16 / la klo 10-14
(os. Onkiniemenkatu 1, Sastamala)

Näyttelyn lisäksi opistotalon yläsalissa:
-Nallen teon työnäytös pe klo 13-16 / la klo 10-14
-Ommellaan kesäksi -kurssin avoimet ovet ti-pe klo 10-13

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

TERVETULOA!

KEVÄÄN TAPAHTUMIA OPISTOSSA

OPISTOJEN KONSERTIT JA MUSIIKKITILAISUUDET

La 15.4. Sastamala laulaa!

-klo 14.30 yksinlaulua / Funkkistalo

-klo 16.30 kuorokavalkadi / Vammalan  seurakuntatalo

-klo 19.00 kevyttä musiikkia / Vammalan Seukku

Su 16.4. klo 18.00 yksinlaulajien konsertti / Mouhijärven yhteiskoulu
Ti-ke 25.-26.4. klo 18.00 Soitinkarusellit ja konsertit Sylvään koululla
Ke 26.4. klo 18.00 KeMut: viulu / Funkkistalo
To 4.5. klo 19.00 yksinlaulaljien konsertti / Kulttuuritalo Jaatsi
Ti 30.5. klo 18.00 Musiikkiopiston kevään päätöskonsertti
Ke 31.5. klo 18.00 Kemut: puhaltajat, lyöjät ja sello / Funkkistalo

TANSSIN PÄIVÄN NÄYTÖS

Opiston tanssiryhmät esiintyvät Sylvään koulun auditoriossa su 16.4. klo 16 alkaen. Tanssin hurmaa nähdään baletista reggaetoniin ja flamencosta itämaiseen tanssiin.

Tänä vuonna näytöksen kruunaa tanssiryhmä OFF/Balancen esitys Them two. Teoksen tanssijoina ja koreografeina toimivat Elina Häyrynen ja Terhi Kuokkanen.

Näytöksen kesto n. 2h.

Väliajalla maksullinen kahvio.

Vapaa pääsy.

NÄYTTELYITÄ

Kevätnäyttely Mouhijärvellä

Mouhijärven käsityöpiirit tuovat kevään tuotoksiaan esille.

Mouhijärven yhteiskoululla su 16.4. klo 15.00-17.45.

Kevätnäyttely opistotalolla

Tänä keväänä opiston yläaulan täyttävät nuket, nallet ja maahiset.

Näyttely avoinna 2.-6.5.

Ti-pe klo 10-16 ja la klo 10-14.

Opistotalo, Onkiniemenkatu 1.

KEVÄINEN RUNOILTA TI 18.4. KLO 18

Jo perinteeksi muodostunut kaikille avoin ja ilmainen runoilta opistotalolla. Illassa kuullaan luovan kirjoittamisen kurssien osallistujien kirjoittamia runoja. Väliajalla kirjoittajien kattama herkkupöytä. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Sastamalan Opiston kirjoittajayhdistyksen kanssa.

OPISTON KEVÄTRETKI NAANTALIIN TO 25.5.

Kohteina Myssyfarmi, Käsityöliike Nukkeri, Ravintola Pohjakulma, Louhisaaren kartanolinna, Maamme-kauppa sekä Victorian puutarha.

Hinta 85 €

Ilmoittautumiset ja kyselyt 12.5. mennessä:

sari.rossi-ollila(at)sastamalanopisto.fi /

Lue lisää:

p. 050 356 6440

OPISTOJEN UUTISKIRJE ON SYNTYNYT

Sastamalan Opisto ja musiikkiopisto ovat ottaneet käyttöön yhteisen uutiskirjeen, josta voit lukea, mitä kaikkea opistoissa tapahtuu lukuisten kurssien, soittotuntien, luentojen ja koulutusten lisäksi. Uutiskirje ilmestyy muutaman kerran lukukaudessa. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilaamisen milloin haluat.

Juuri ilmestyneen uutiskirjeen 1/2023 pääset lukemaan ao. linkin kautta:

https://mailchi.mp/0b14ef4e5ac4/opistojen-uutiskirje-12023…

Etkö ole vielä uutiskirjeen tilaaja? Uutiskirjeen pääset tilaamaan täältä:

https://mailchi.mp/716aac6557eb/ymzsc84x2p

OPISTON KEVÄTRETKI TO 25.5.

VIERAILUKOHTEET

Klo 10-11.00 MYSSYFARMI, esittely ja mahdollisuus tuoteostoksiin.

Klo 12-12.45 KÄSITYÖLIIKE NUKKERI, Naantali

Klo 13-14.30 RAVINTOLA POHJAKULMA, Saaristolaislounas

Klo 15-16.15 LOUHISAAREN KARTANOLINNA, opastus, kävelykierros ja kakkukahvit

Komea barokkilinna on asutettu 1400-luvulta lähtien ja sen kuuluisimpiin mahtisukuihin lukeutuivat Flemingit ja Mannerheimit. Louhisaari tunnetaan erityisesti Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkotina.

Klo 17-18.00 MAAMME KAUPPA, esittely ja ostosmahdollisuus

Suomessa valmistettujen tuotteiden kauppa, joka pyrkii parantamaan kotimaisten tuotteiden löydettävyyttä. Vaatteet, korut, kodintekstiilit ja kosmetiikka.

Klo 18.15-19.15 VICTORIAN PUUTARHA, Esittely ja ostosmahdollisuus

BUSSIN AIKATAULU:

-Häijää klo 8.00 /Opistotalo klo 8.30 / Kiikka-Keikyä klo 8.50 / Huittinen klo 9.15

PALUUMATKA

-Sastamalaan n. klo 20.45 / Häijäässä n. klo 21.00

HINTA

85 € / hlö 

-bussikuljetukset

-saaristolaislounaan

-kakkukahvit

-opastukset ja esittelyt

Lisätiedot ja ilmoittautumiset 12.5. 2023 mennessä:

sari@sastamalanopisto.fi / 050 356 6440

Yhteistyössä Linja-autoliikenne Antti Lauhamo OY:n kanssa.

OPISKELE OIKEUSTIETEITÄ!

Johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun (2 op) alkaa 3.4.

Kiinnostaako sinua oikeudellinen ajattelu, sen merkitys yhteiskunnallisena normijärjestelmänä ja oikeustieteelliset teemat? Olisiko siitä hyötyä työssäsi tai aiotko pyrkiä opiskelemaan oikeustieteelliseen tiedekuntaan? Tällä opintojaksolla opit perusasioita oikeudellisesta ajattelusta, käsitteistä, tuomioistuinten toiminnasta sekä oikeuden kansainvälisistä ulottuvuuksista. Opit myös perusteita oikeudellisesta tiedonhausta sekä oikeuslähteiden käytöstä. Opintojaksoon sisältyvät opintoryhmän kokoontumiset kokeneen asiantuntijan johdolla ja Turun yliopiston tuottama verkkomateriaali kiinnostavine ja käytännönläheisine tehtävineen.

HINTA 35 €

Lisätiedot ja ilmoittautuminen 27.3. mennessä:

https://www.opistopalvelut.fi/sastamala/course.php?l=fi&t=15542&h=fa36dd3f38345315bf701aa416576213

TILAA OPISTON UUTISKIRJE!

Opisto on ottanut käyttöön uutiskirjeen, johon koostetaan, mitä kaikkea opistossa tapahtuu lukuisten kurssien, luentojen ja koulutusten lisäksi.

Tilaamalla uutiskirjeen saat suoraan sähköpostiisi tietoja mm.:

-Tulevat tapahtumat

-Hankekuulumiset

-Sidosryhmäyhteistyössä kypsyneet hedelmät

-Tietoa kansalaisopistokentän uusista tuulista

Uutiskirjeen pääset tilaamaan ao. linkistä.

https://mailchi.mp/716aac6557eb/ymzsc84x2p

Uutiskirje ilmestyy muutaman kerran lukukaudessa ja voit peruuttaa sen tilaamisen milloin haluat.

”Postin tuo opisto jokaisen luo…”

TARINAKOUKKU TULEE TAAS!

Opiston kirjoittajakurssilaiset lukevat kevään aikana kirjoittamiaan tekstejä. Tarinoiden kuuntelun lomassa voi halutessaan tehdä omaa käsityötään. Tervetuloa käsitöiden kera tai ilman.

MA 20.3. klo 16.30 Sastamalan pääkirjastolla (os. Sillankorvankatu 1)

VAPAA PÄÄSY!

Tilaisuuden järjestävät Sastamalan Opisto & Sastamalan pääkirjasto


1 2 3 4 5
Skip to content
This Website is committed to ensuring digital accessibility for people with disabilitiesWe are continually improving the user experience for everyone, and applying the relevant accessibility standards.
Conformance status